b
Article
03.08.2021

EU Green Deal -ohjelma vuonna 2021 - Fit For 55 -paketti

 

Fit For 55 -paketti on ensimmäinen merkittävä komission EU Green Deal -toimenpide

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa mittavan, niin sanotun 55-valmiuspaketin. Paketin ja sen sisällön tarkoituksena on varmistaa, että EU saavuttaa ilmastovälitavoitteensa vuonna 2030, jolloin unionin  kasvihuonekaasupäästöjen halutaan olevan 55 % pienemmät kuin vuonna 1990.

Paketilla komissio toi esille ensimmäisen ehdotuksensa merkittävistä uusista, EU Green Dealin mukaisista muutoksista. Tulevilla regulaatio- ja ohjausmekanismimuutoksilla on pitkän aikavälin vaikutuksia lähes kaikille toimialoille. Suomessa keskeisiä vaikutuksia syntyy mm. metsä-, rakennus-, energia-, metalli-, logistiikka- ja tekstiiliteollisuudelle. Suomalaisten yritysten on syytä ymmärtää kesällä päätöksentekoon nousevat regulaatiomuutokset ja arvioitava etupainotteisesti mahdollisia vaikutuksia yrityksen omaan toimintaympäristöön.

Suomelle kaikkein keskeisimpiä nyt ehdotettuja muutoksia ovat:

  • Päästökaupan laajentaminen ja ilmaisten päästöoikeuksien asteittainen poistaminen. Komissio on ehdottanut, että EU:n päästökauppa laajenee meri- ja maaliikenteeseen. Samalla lentoliikenteen ilmaisista päästöoikeuksista luovutaan, jolloin myös lentoliikenne asetetaan päästökaupan kustannusvaikutusten alaiseksi. Samaan aikaan muiden teollisuuden alojen ilmaisista päästöoikeuksista pyritään luopumaan asteittain ja koko päästökaupan päästöoikeuksia nostamaan. Suomessa muun muassa energiayhtiöt ovat jo nyt reagoineet voimakkaasti nousseeseen päästöoikeuden hintaan.
  • Uusiutuvan energian direktiivin ja tavoitteiden tarkistaminen. EU nostaa uusiutuvan energian käytön tavoitteen 32 prosentista 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Samanaikaisesti uusiutuvien energiamuotojen määritelmiä tarkistetaan, ja komissio on muun muassa pyrkimässä tiukentamaan kestävän biomassan kriteerejä.
  • Hiilitullit. Tavoitteena on, että vuoteen 2026 mennessä keskeiset korkeapäästöiset tuontiteollisuustuotteet (teräs, metalli, sementti ja lannoitteet) joutuvat maksamaan päästöoikeuksista päästääkseen EU:n sisämarkkinoille. Hiilitulleilla on monia vaikutuksia eri maihin riippuen niiden teollisuuden toimialarakenteesta ja tuontitoiminnan laajuudesta. Muun muassa terästeollisuus on pitkään peräänkuuluttanut hiilitulleja kilpaillakseen kiinalaisen halpaterästuonnin kanssa.
  • Metsästrategia. Osana pakettikokonaisuutta komissio on luonut ehdotuksensa uudesta metsästrategiasta. Uudella metsästrategialla varmistetaan EU:n hiilinielujen suojelu ja kasvattaminen sekä pyritään edistämään metsien kestävää käyttöä ja biodiversiteetin parantumista. Ehdotuksessa komissio on asettanut muun muassa uusia periaatteita metsäbiomassan energiakäytölle ja asettanut työryhmän valmistelemaan syksyn 2021 aikana kestävän metsänkäytön kriteerit. Metsästrategian ja käytännön toimenpiteiden viimeistelemisestä on tulossa hyvin haastava, mutta Suomelle elintärkeä poliittinen prosessi.

Syksystä 2021 alkaen parlamentti neuvottelee paketin sisällöstä ja tarkemmista yksityiskohdista ja toimenpiteiden odotetaan astuvan voimaan vuosien 2022-2023 aikana, osan toimenpiteistä vasta myöhemmin (mm. hiilitullit).

Aika näyttää, millä tavalla ja milloin ehdotukset astuvat voimaan, mutta komission tahtotila ja suunta ovat selvät. Vaikka toimenpiteet eivät astuisi nyt voimaan suunnitellussa laajuudessaan, on eri toimijoiden syytä ymmärtää ja arvioida, miten EU Green Deal ja Fit For 55 -paketti vaikuttavat toimijoiden omissa toimintaympäristöissä.

 

Mitä Fit For 55 -paketti sisältää?

a) EU:n päästökauppajärjestelmän tarkistaminen mukaan lukien meri- ja lentoliikenne, CORSIA ja ehdotus päästökauppajärjestelmästä omina varoina (säädös, ml. vaikutustenarviointi, Q2/2021)

b) Hiilitullimekanismi ja ehdotus hiilitullimekanismista omina varoina (säädös, ml. vaikutustenarviointi, Q2/2021)

c) Taakanjakoasetus (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta, Q2/2021)

d) Uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin muuttaminen uuden vuotta 2030 koskevan ilmastotavoitteen toteuttamiseksi (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 194 artikla, Q2/2021)

e) Energiatehokkuusdirektiivin muuttaminen uuden vuotta 2030 koskevan ilmastotavoitteen saavuttamiseksi (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 194 artikla, Q2/2021)

f) Maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta aiheutuvien kasvihuonekaasujen päästöjen ja poistumien sisällyttämisestä annetun asetuksen tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta, Q2/2021)

g) Metaanipäästöjen vähentäminen energia-alalla (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 192 ja 194 artikla, Q2/2021)

h) Energiaverodirektiivin tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, Q2/2021)

i) Vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta annetun direktiivin tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 91 artikla, Q2/2021)

j) Hiilidioksidipäästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille ja uusille kevyille hyötyajoneuvoille annetun asetuksen tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta, Q2/2021

k) Rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 194 artikla, Q4/2021)

l) Kaasua koskevan kolmannen energiapaketin (direktiivi 2009/73/EU ja asetus 715/2009/EU) tarkistaminen kilpailukykyisten vähähiilisten kaasumarkkinoiden sääntelemiseksi (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 194 artikla, Q4/2021)

 

Tämän lisäksi komissio julkaisee kesällä 2021 myös kiertotalouspaketin, jossa komissio nostaa arvioitavaksi ehdotuksensa seuraavista muutoksista:

a) Kestävien tuotteiden politiikkaa koskeva aloite, johon sisältyy ekosuunnitteludirektiivin tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 114 artikla, Q4/2021)

b) Kiertoelektroniikka (muu kuin säädös, Q4/2021)

 

Kolmantena kokonaisuutena kesällä 2021 parlamentin käsittelyyn siirtyy biodiversiteettiä ja myrkytöntä ympäristöä koskeva paketti:

a) Toimintasuunnitelma luonnonmukaisen tuotannon edistämiseksi: matkalla vuoteen 2030 (muu kuin säädös, Q1/2021)

b) EU:n markkinoille saatettuihin tuotteisiin liittyvän metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen riskin minimointi (säädös, ml. vaikutustenarviointi, Q2/2021)

c) Nollapäästötoimintasuunnitelma ilman, veden ja maaperän suojelemiseksi (muu kuin säädös, Q2/2021)

d) Terveiden ekosysteemien ennallistamista koskeva uusi oikeudellinen kehys (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 192 artikla, Q4/2021)

 

Neljäs ja viimeinen kokonaisuus käsittelee kestävän liikenteen kehittämistä:

a) Älykkäistä liikennejärjestelmistä annetun direktiivin tarkistaminen mukaan lukien multimodaalista lipunmyyntiä koskeva aloite (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 91 artikla, Q3/2021)

b) Euroopan laajuisesta liikenneverkosta (TEN-T) annetun asetuksen tarkistaminen (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 172 artikla, Q3/2021)

c) EU:n vuoteen 2021 tähtäävä rautatiekäytäviä koskeva aloite mukaan lukien rautateiden tavaraliikennekäytäviä koskevan asetuksen tarkistaminen ja toimet henkilöliikenteen edistämiseksi (muu kuin säädös ja säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 91 artikla, Q3/2021)

d) Henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autoja koskevien päästönormien kehittäminen Euro 6/VI -normia pidemmälle (säädös, ml. vaikutustenarviointi, SEUT-sopimuksen 114 artikla, Q4/2021)

 

Tämän lisäksi pakettiin kuuluu merkittävä määrä olemassa olevien direktiivien vaikutusten uudelleenarvioimista. Näistä voit lukea täältä sivulta 6 alkaen.

 

Haluatko ymmärtää tarkemmin mitä EU Green Deal tarkoittaa sinun yrityksellesi?

#Asiantuntijanäkemys